Etusivu
Minna itse
Politiikkaa
Kirjoitukset
Yhteystiedot
Linkit
Viikon blondivitsi



|  Pidempi stoori |  Harrastukset |  CV |  Kuvagalleria |    

 |Päiväkirja  |
 

Harrastukset

Nuorena harrastin kovinkin intohimoisesti balettia. Judoa tuli myöskin harrastettua, koska isäni on aikoinaan perustanut Kirkkonummen Judoseuran ja on muutenkin aktiivisesti mukana kansallisella tasolla. Pianoakin on tullut harrastettua jonkin verran. Kaikki ne ovat kuitenkin jääneet. Lapsen syntymän jälkeen ei ole oikein ollut aikaa harrastaa mitään kovinkaan intensiivisesti, varsinkaan sen jälkeen kun politiikka vei mennessään.

Tällä hetkellä yritän antaa itselleni aikaa lukea kirjoja, mutta joskus on ihan liian väsynyt lukeakseen yhtään mitään. Laskettelu on minun suuri intohimoni, vaikkakaan sitä ei täällä Etelä-Suomessa pääsekään usein harrastamaan. Tosin täytyy tunnustaa, että olen aika tumpelo siinä. Aloitin laskettelun uudestaan vuonna 2002 yli kymmenen vuoden tauon jälkeen ja sen muuten huomaa. Latinalaisia tansseja haluaisin harrastaa, mutta ne on niin hankalia harrastaa kun ne ei ole lähellä ja Karoliinalle tarvitsee hoitajan ja kaikenlisäksi olen usein iltaisin jo muutenkin kokouksissa.

Karoliinan kanssa yritämme käydä uimassa aina kun vain kalenteri joustaa. Karoliina harrastaa myös balettia, jonne vien hänet aina kerran viikossa. Keskiviikko onkin ollut jo kaksi vuotta minun ja Karoliinan päivä. Silloin ei ole kokouksia vaan silloin äiti on varmasti Karoliinan kanssa. Talvella käymme usein luistelemassa, joka oli myöskin meikäläisellä hyvin rapistunut kymmenessä vuodessa.

Ulkoilu ja pyöräily ovat myös sellaisia lajeja joita harrastaisin, enemmän jos vain olisi mahdollisuus. Punttisalit ja aerobikit olen aina kiertänyt kaukaa. Ne eivät sovellu minulle. Tai en ole kyllä kokeillut sitten koululiikuntatuntien. Silloin jäi kauhea kammo koko touhuun. .








Päivitetty 13.6.2006

Tyttärellä ja äidillä sama harrastus : )

Laskettelu on ihanaa : )